Uutisia vuodelta 2009

Helmin viikko-ohjelma:


HELMI-verkkolehti:


HELMI-verkkokeskustelu


Liity jäseneksi Helmiin


Kirjeenvaihtoilmoituksia



Helmin toimintaa tukevat:
RAY / Helsingin kaupunki

Uusi nojatuolimatka Italiaan

Suursuosion saanut "Ikkunoita Italian kulttuuriin" -opintopiiri sai jatkoa! Uusi nojatuolimatka keskittyy eri teemoihin kuin syksyn opintopiiri, joten se sopii myös niille, jotka eivät mahtuneet viime kerralla matkalle mukaan. Tapaamiset ovat Pasilan jäsentalolla torstaisin 4.2.-11.3. klo 10.30-12. Kuuden kerran nojatuolimatkan omavastuuhinta on 12 euroa. Vielä mahdut mukaan!Kurssin aikana maistiaisia Italian herkuista.Imoittaudu Mialle!(yhteystiedot täällä). (lisätty 7.12.2009)

Depressiokoulu Helmissä

Masennuksen oireiden tunnistamiseen ja itsehoitoon perehtyvä depressiokoulu alkaa Pasilan jäsentalolla helmikuussa. Viikoittaiset tapaamiset pidetään maanantaina klo 15-17. Kurssi koostuu yhteensä 8 tapaamisesta. Ensimmäinen tapaaminen pidetään 18.1.2010 klo 15. Oppimateriaalina käytetään depressiokoulu-kirjaa, joka maksaa noin 12 euroa. Muutoin kurssi on maksuton. Kurssin ohjaa Helmin palveluohjaaja Tiina Finnberg. Kurssilaiset valitaan haastettelujen perusteella. Varaa tapaamisaika 4.1.2010 alkaen Tiinalta (yhteystiedot täällä). (lisätty 7.12.2009)

Helmin jäsenmäärä kasvoi reilusti vuonna 2009

Mielenterveysyhdistys HELMI ry:n jäsenmaksun suorittaneita henkilöjäseniä oli viime vuoden lopussa 1040. Lisäystä edellisvuoden lukuihin tuli lähes 6 prosenttia. Verkkosivuilla oli myös vilkasta. Vuonna 2009 verkkosivuilla tehtiin ennätykselliset 94306 vierailua.(lisätty 8.1.2009, muokattu 12.1.2010)

Suosalon takki-installaatioista yli 800 euroa HELMI ry:lle

Vuoden viimeisen Mielipuolen päiväkirja -näytöksen päätteeksi 19.12.2009 järjestetty hyväntekeväisyyshuutokauppa tuotti HELMI ry:lle yli 800 euroa. Kaikki 29 näytöksissä uudelleen muotoiltua takkia saivat uudet omistajat. Ensi-illassa luotu takki-installaatio meni huikeaan 500 euron hintaan Suomen teatterimuseolle. HELMI ry kiittää lämpimästi tuesta! (lisätty 28.12.2009)

RAY:n avustukset kasvoivat hieman

Raha-automaattiyhdistyksen avustusehdotus julkaistiin 17.12. HELMI ry:n avustussumma tulevalle vuodelle nousi 2000 euroa viimevuotisesta. Käytännössä tuki säilyy ennallaan ja Helmin toiminta jatkuu avustusten turvin normaalisti. Lisätietoa avustuksista löytyy RAY:n verkkosivuilta. (lisätty 17.12.2009)

Joulun Helmi-lehti ilmestyi myös sähköisenä

Joulun Helmi-lehti ilmestyi tällä kertaa muhkeana 40-sivuisena painoksena. Lehden aiheina ovat mm. taide on terapiaa, pohdintaa lääketieteen tulevaisuudesta ja NIMBY-ilmiö. Lisäksi sukelletaan Picasson maailmaan ja käydään päihde- ja mielenterveysseminaarissa. Lehdessä on tällä kertaa erityisen paljon kirja-arvosteluja sekä sana- ja kuvataidetta. Myös juttusarja "Elävästä elämästä" saa jatkoa. Lehteä on jaossa molemmilla Helmin jäsentaloilla. HUOM! Lehden sähköinen versio on nyt ladattavissa tästä. (pdf 2,1Mt) (lisätty 15.12.2009, muokattu 4.1.2010)

Ruoanvalmistuskurssi alkaa tammikuussa

Helmin suosittu ruokakurssi pidetään jälleen tammi-helmikuussa. 5 kertaa kokoontuvan kurssin teemana on tällä kertaa kansainväliset keittiöt. Ensimmäinen kokoontuminen on keskiviikkona 20.1. klo 12-15 ja viimeinen kerta 17.2. Kurssitapaamiset ovat opetuskeittiöllä osoitteessa Mäkelänkatu 45. Ryhmään valitaan kymmenen ensimmäisenä ilmoittautunutta. Kurssin omavastuu on 10 euroa. Ilmoittautumiset ma 4.1. alkaen jäsentoiminnanohjaaja Anna-Mari Myöhäselle (yhteystiedot täällä). HUOM! Ryhmä on täynnä. (lisätty 7.12.2009, muokattu 7.1.2010)

Liikuntaryhmiin ilmoittautuminen on käynnissä

Virkeyttä ja hyvää oloa liikunnasta. Helmin kevään liikuntaryhmätarjonta on monipuolistunut. Uutuutena tällä kerralla on pilates ja venyttely -ryhmä. Ryhmiin ilmoittautuminen alkoi torstaina 17.12. klo 9.00. Joihinkin ryhmiin on vielä vapaita paikkoja. Tiedustele asiaa jäsentoiminnanohjaaja Anna-Mari Myöhäseltä (yhteystiedot täällä). Lue lisää liikuntaryhmistä (lisätty 4.12.2009, muokattu 31.12.2009)

Leffaliput myyty toistaiseksi

Tuettuja vitosen leffalippuja ei ole enää myynnissä jäsentaloilla. Lippujen kysyntä on niin suurta, että määrärahat eivät riitä lippujen ympärivuotiseen myyntiin. Leffalippumyynnin jatkosta tiedotetaan jäsenille talven tiedotteessa. (lisätty 7.12.2009)

Kuunteleva puhelin Tukipiste sai omat verkkosivut

HELMI ry:n ylläpitämä kuunteleva puhelin Tukipiste avasi tänään omat verkkosivut. Sivujen kautta avuntarvitsijat löytävät tiedon päivystysajoista ja Tukipisteen toiminnan periaatteista. Sivuilla tiedotetaan myös päivystyksen poikkeuksista. Käy tutustumassa sivuihin osoitteessa www.kuuntelevapuhelin.fi. (lisätty 17.11.2009)

Vielä ehdit hyödyntää kampanjan!

Saat 12 eurolla myös ensi vuoden jäsenyyden! Helmin jäsenenä saat monia etuja ja edistät mielenterveysväen asiaa. Lue kampanjasta lisää! (lisätty 14.10.2009, muokattu 19.12.2009)

Mielipuolen päiväkirja -näytelmän takit huutokaupataan
- tuotto lyhentämättömänä HELMI ry:lle


Aleksanterin teatterin Mielipuolen päiväkirja -näytelmän vuoden viimeisen esityksen päätteeksi joulukuun 19. päivä käydään hyväntekeväisyyshuutokauppa, jossa myydään Martti Suosalon esityksissä käyttämät revenneet takit. Näytöksiä on ollut vuoden mittaan kolmekymmentä ja esityksissä repeytyneitä takkeja yhtä monta. Suosalo on signeerannut jokaisen takin. Huutokaupan tuotto menee lyhentämättömänä Mielenterveysyhdistys HELMI ry:n toimintaan. HELMI kiittää huomionosoituksesta Aleksanterin teatteria, ohjaaja Kari Paukkusta sekä tietysti monivuotista tukijaamme Martti Suosaloa. (lisätty 7.12.2009)

Helmin joulu

Helmin Pasilan jäsentalo on avoinna joka päivä. Jouluaattona talo aukeaa klo 10 ja se suljetaan viimeistään klo 15. Joulupäivänä ovet aukeavat klo 12 (julkinen liikenne toimii jälleen klo 11 alkaen normalisti). Taloa pidetään joulupäivänä auki klo 18 asti, jos paikalla on riittävästi väkeä. Kaikki siis yhdessä jolun viettoon Pasilaan! Talolle voi myös soittaa ja varmistaa sulkemisajan puh. (09) 8689 0731 (jäsenten puhelin kirjastossa.)

- Pasilan keittiö on kiinni jouluaaton ja joulupäivän. Muina päivinä lounasta saa normaalisti.
- Siilitien keittiö on kiinni 21.-31.12., eli ruokaa saa jälleen 4.1. Siilitien jäsentalo on kiinni jouluaattona, mutta auki välipäivinä normaalisti.
- Kuunteleva puhelin Tukipiste päivystää joulun aikaan normaalisti: pe 25.12. klo 16-20 ja la-su klo 10-18. Puhelin: (09) 8689 0727. (lisätty 7.12.2009, muokattu 17.12.2009)


Siilitien palveluohjaajan työsopimus päättyi

Kaksivuotisella työsopimuksella yhdistyksessämme palvelleen palveluohjaaja Eija Wallinheimon pesti päättyi. Läksiäisiä vietettiin Siilitiellä haikeissa merkeissä marraskuun 26. päivä. Epävarmassa taloudellisessa tilanteessa yhdistys ei voinut jatkaa työsopimusta. RAY:n ja kaupungin avustuspäätösten jälkeen toisen palveluohjaajan palkkaamista harkitaan uudelleen. Palveluohjaus on pitkäjänteistä työtä ja toiminnan supistuminen vaikeuttaa väistämättä monen elämäntilannetta. Toivottavasti rahoittajat ovat ymmärtäneet palveluohjaustoiminnan merkityksen. (lisätty 7.12.2009)

Mia on Pasilan uusi jäsentoiminnanohjaaja

Helmin keittiötyönohjaajanakin nähty Mia Tynys-Khengui aloitti jäsentoiminnanohjaajan työt Pasilan jäsentalolla marraskuun alussa Marika Kråknäsin siirtyessä yhdistyksestämme muihin tehtäviin. Mia toimii Pasilassa jäsentoiminnanohjaaja Anna-Mari Myöhäsen työparina. Mian yhteystiedot löytyvät täältä. (lisätty 7.12.2009)

Nyt edullisesti lippuja The Revyy -esitykseen

Parasta pikkujouluviihdettä tarjoaa komediateatteri Arenan The Revyy - Tosi Hauska Esitys. Helmillä on 5 kpl lippuja myynnissä jäsenhintaan 20 euroa kappale. (Normaalihinta 34 euroa.) Esitys on 3.12. klo 19.00. Ota pikaisesti yhteyttä jäsentoiminnanohjaaja Miaan yhteystiedot täällä! Lippujen lunastus viimeistään 2.12.2009. Lisätietoa esityksestä (lisätty 20.11.2009)

Muutama lippu vielä vapaana talvisirkus Tuikkeeseen!

Ihmeellistä ilma-akrobatiaa, Sirkuksen Sikoja, tuiketta ja tähtipölyä talven keskellä! Koko perheen mielikuvitusmatkailussa mukana sirkusorkesteri ja kansainvälisten esiintyjien huippuryhmä. Helmi on varannut lippuja näytökseen pe 27.11.klo 18. Muutama lippu on vielä jäljellä. Lipun hinta Helmin jäsenelle on 12 euroa. Ota pikaisesti yhteyttä jäsentoiminnanohjaaja Anna-Mari Myöhäseen 050-4054839. Lisätietoa esityksestä www.hurjaruuth.fi (lisätty 19.11.2009)

Joululoman haku on käynnissä 20.11. asti!

Vielä ehdit hakea Helmin tuetulle joululomalle. Lomaa vietetään 22.-27.12. liikuntakeskus Pajulahdessa Nastolassa. Ryhmään otetaan mukaan 10 Helmin jäsentä. Valinnassa painotetaan erityisesti yksinäisiä jäseniä. 75 euron hintaisella lomaan sisältyy matkat, täysihoito ja ohjattua toimintaa. Majoitus on kahden hengen huoneissa. Haku lomalle on käynnissä ja hakemukset liitteineen tulee palauttaa viimeistään 20.11. klo 14 mennessä Siilitien jäsentalolle. Ilman vaadittuja liitteitä palautettuja hakemuksia ei käsitellä. Hakemuksen, hakuohjeet ja lisätietoa saat jäsentoiminnanohjaaja Mari Säävälältä yhteystiedot täällä... (lisätty 26.10.2009, muokattu 19.11.2009)

HELMI mielenterveysmessuilla 17.-18.11.

Mielenterveysmessut käynnistyvät Helsingin Wanhassa satamassa tiistaina 17.11. Suomen suurimmasta mielenterveysalan tapahtumasta löydät myös HELMI ry:n osaston (E19). Tervetuloa tutustumaan! Messut ovat avoinna ti klo 9-17.30 ja ke klo 9-17. Sisäänpääsy 5/3 euroa. HUOM! Helmi-lehdestä 3/2009 sivulta 9 löytyy kuponki, joka oikeuttaa ilmaiseen sisäänpääsyyn. Lisää tietoa messujen ohjelmasta löytyy tapahtuman omilta sivuilta. (lisätty 16.11.2009)

Syksyn HELMI-lehti ilmestyi - Nyt myös sähköisenä!

HELMI-lehden numero 3/2009 pureutuu työelämäkysymyksiin. Miten psyykkisen sairauden kanssa selviää työelämässä? Mitä selvisi Helmin ja MTKL:n toteuttamassa työelämäkyselyssä? Lisäksi lehdessä julkaistaan mm. sarjakuvakilpailun voittajatyö ja pohditaan buddhalaisuutta. Pasilan jäsentalolla lehteä on myös jaossa veloituksetta.
Sähköinen lehti on luettavissa tässä! (pdf 2,0 Mt) (lisätty 15.10.2009, muokattu 23.10.2009)

Päiväleffaan yhdessä to 22.10.

Finnkinon kuukauden elokuvana on Julie & Julia. Se perustuu kahden naisen tositarinaan ja nivoo yhteen kaksi erilaista elämää - eri aikakausilta ja jopa eri mantereilta - joita vaivaa hyvin samankaltainen päämäärättömyys... kunnes käy ilmi, että kun sekoitetaan kourallinen intohimoa, hyppysellinen pelottomuutta ja nokareellinen voita, mikä tahansa on mahdollista. Leffaretken omavastuu on 2 euroa. Mukaan mahtuu 15 Helmiläistä. Tapaaminen Tennispalatsin lipunmyynnin edessä klo 13.45. Ilmoittautumiset tiistaista 13.10 alkaen tiistaihin 20.10. mennessä jäsentoiminnanohjaaja Marikalle yhteystiedot täällä... (lisätty 11.6.2009)

Syyskokous veti tuvan täyteen - Ojala jatkaa puheenjohtajana

Pasilan jäsentalon tuolit olivat loppua, kun väkeä saapui runsaslukuisesti päättämään vuoden 2010 toiminnasta sekä yhdistyksen hallituksen henkilövalinnoista. Lähes nelikymmenpäinen ja hyväntuulinen kokous antoi täyden tuen Helmin nykylinjalle ja hallituksen toteuttamalle määrätietoiselle työlle. Juhani Ojala valittiin yksimielisesti yhdistyksen puheenjohtajaksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle. Lue lisää ... (lisätty 28.9.2009)

Vuosimaksu nousee kolmella eurolla

HELMI ry:n vuosijäsenmaksu nousee ensi vuonna 15 euroon. Vastaavasti ainaisjäsenmaksu on ensi vuodesta alkaen 150 euroa. Syyskokous päätti asiasta 24.9.2009. Jäsenmaksulaskut postitetaan jäsenille alkuvuodesta. (lisätty 28.9.2009)

Ryhdy vertaisohjaajaksi, koulutusta tarjolla!

Helmin vertaistukiryhmätoimintaan haetaan uusia ohjaajia. Kansalaisareena ry järjestää kaikille vertaistukitoiminnasta kiinnostuneille kolmipäiväisen vertaisohjaajakoulutuksen. Koulutuspäivät ovat 12.10., 19.10. ja 2.11. Kurssi on helsinkiläisille osanottajille maksuton. Lue tästä lisää (ohjelma pdf-tiedosto, 38kt) . Ilmoittautua voi suoraan Kansalaisareenan nettipalvelun kautta. (lisätty 22.9.2009)

Kutsu Mielenterveysyhdistys HELMI ry:n syyskokoukseen

Mielenterveysyhdistys HELMI ry:n sääntöjen määräämä syyskokous pidetään 24. syyskuuta klo 17.30 Pasilan jäsentalolla. Kokouksessa käsitellään normaalit sääntöjen määräämät asiat sekä hallituksen valmistelema sääntömuutos. Kaikki yhdistyksen jäsenet ovat tervetulleita kokoukseen! Lue lisää ... (lisätty 16.9.2009)

Pasila viikko 14.-19.9.

Pasilan omaa kaupunginosatapahtumaa vietetään viikolla 38. Ohjelmaa on ympäri Pasilaa maanantaista lauantaihin. Musiikkia, valokuvanäyttely, runonlausuntaa, kävelykierroksia, taidemyyntiä, workshoppeja, yleisökierroksia Ylellä sekä paljon muuta. Länsi-Pasilan Maistraatintorilla, aivan Helmin jäsentalon naapurissa, pidetään lauantaina toritapahtuma, jossa esittäytyvät alueen yritykset, yhteisöt ja viranomaistahot. Lue tästä koko ohjelma. (pdf) (lisätty 7.9.2009, päivitetty 8.9.)

Karaoketanssit Pasilan jäsentalolla

Keskiviikkona 16.9. kello 13-15 Pasilan jäsentalon alakerran tuvassa soi jälleen karaoke. Tule mukaan tunnelmoimaan, tanssimaan ja laulamaan omat suosikkisi! Ohjaajana jäsentoiminnanohjaaja Marika. (lisätty 2.9.2009)


"Voidaan paremmin" -vertaistukiryhmä hakee jäseniä

"Voidaan paremmin" on suljettu vertaistukiryhmä depressiota sairastaville. Ryhmä kokoontuu tiistaisin klo 14-15.30 Pasilan jäsentalolla. Ryhmän ensimmäinen tapaaminen pidetään 8.9. Ilmoittautumiset jäsentoiminnanohjaaja Anna-Mari Myöhäselle. (lisätty 2.9.2009)

Tule ajamaan mielenterveysväen asiaa!

Keväällä aloittanut edunvalvontaan ja vaikuttamistoimintaan keskittyvä avoin ja vapaamuotoinen työpaja jatkuu jälleen. Syksyn ensimmäinen kokoontuminen pidetään Pasilan jäsentalon tuvassa tiistaina 15.9. klo 13. Tapaamisessa käydään läpi ajankohtaisia yhteiskunnallisia asioita mielenterveyssektorilta ja suunnitellaan syksyn toimintaa. Kaikki kiinnostuneet Helmin jäsenet ovat tervetulleita ryhmään. Lisätietoa tiedottaja Arto Mansikkavuorelta. (lisätty 10.9.2009)

Bussiretki Hyrsylän mutkaan 8.9. (täynnä)!

Helmin retkibussi suuntaa 8.9. kohti Myllyniemen matkailumaatilaa ja Hyrsylän mutkaa. Myllyniemen ravintolassa lounastamme maukasta lammaspataa ja kuulemme esittelyn paikasta. Hyrsylän mutkassa Aira Samulin odottelee pannu kuumana. Hän kertoo mm. paikan historiasta ja nautimme pullakahvit. Lähtö Kiasman edestä klo 9.00. (Ilmoittautuminen on päättynyt, retki on täynnä!) HUOM! Matkan hinta 12 euroa on maksettava viimeistään 1.9. (lisätty 19.8.2009, muokattu 27.8.2009)

Syksyn liikuntaryhmät

Iloa liikkeestä-ryhmään ilmoittautuminen on alkanut. Ryhmässä käytetään ilmaisumuotona tanssia ja liikettä. Aikaisempaa kokemusta tanssiliikunnasta ei tarvita. Ohjaajana toimii tanssi-ja liiketerapeutti Marjo Heinonen. Ryhmä aloittaa Kallion ala-asteella 3.9. Omavastuu 26 euroa/syyskausi. Sitovat ilmoittautumiset Mari Säävälälle


Syyskaudella käynnistyviin muihin Helmin liikuntaryhmiin ilmoittautuminen alkaa 10.8. Tarjolla on joogaa, vesijumppaa ja yleistä saliliikuntaa. Ilmoittautumiset ottaa vastaan ja lisätietoa antaa jäsentoiminnanohjaaja Anna-Mari Myöhänen.(lisätty 26.6.2009, päivitetty 6.8.2009)

Pasilan sauna on avattu!

Pitkään remontissa ollut sauna lämpiää jälleen tuttuun tapaan tiistaisin ja perjantaisin. Kellonajat ovat kuitenkin muuttuneet. Miesten vuoro on klo 13-14 ja naisten vuoro klo 14-15. Oma pyyhe mukaan! Sauna on tarkoitettu Helmin jäsenille.(lisätty 21.8.2009)

Vielä ehdit mukaan kokkauskurssille. Ilmoittaudu pikaisesti!

Helmin ja työväenopiston yhteinen ruokakurssi käynnistyy 9.9. Kurssille mahtuu vielä! Kurssilla tehdään edullista arkiruokaa kauden aineksista helpoilla ohjeilla. Kurssikokoontumiset ovat viitenä perättäisenä keskiviikkona klo 12-15 Mäkelänkadun opetuskeittiöllä. Omavastuuhinta 10 euroa. Ilmoittaudu viimeistään keskiviikkona 2.9. jäsentoiminnanohjaaja Anna-Mari Myöhäselle. Yhteystiedot näet täältä (lisätty 19.8.2009, päivitetty 28.8.2009)

HELMI-lehden sarjakuvakilpailu on käynnissä

Laita tussi viuhumaan ja osallistu kilpailuun! Sarjakuvan aihe, koko ja toteutustapa on vapaa. Työn pitää kuitenkin mahtua lehden aukeamaan (A3 vaaka). Kilpailu on käynnissä elokuun loppuun asti. Voittajatyö julkaistaan syksyn HELMI-lehdessä. Lisäksi voittaja saa 150 euron arvoisen lahjakortin piirustustarvikekauppaan. Lue tarkemmat ohjeet. (lisätty 30.6.2009)

Iloliikkuja-tapahtuma 19.8.2009

Perinteeksi muodostunut mielenterveystoimijoiden yhteinen liikuntatapahtuma Iloliikkuja pidetään jälleen keskiviikkona 19.8. klo 10-13 Eläintarhan kentällä. Luvassa iloista yhdessäoloa, liikkumista, Los Hermoksen tahdittamaa musiikkia ja upeita arvontapalkintoja! Mukana mm. Salkkaritähti Tuomas Reunanen. Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton. Lämpimästi tervetuloa! Ohjelma luettavissa täältä. (lisätty 7.8.2009)

Opastettu retki Korkeasaareen!

Lähde mukaan opastetulle kierrokselle Korkeasaareen perjantaina 14.8. Korkeasaaressa matkaat tundralta sademetsään ja vuoristojen huipuilta kotimaiseen kosteikkoon. Eläintarhan 150 eläinlajia ja lähes 1000 kasvilajia kertovat luonnon monimuotoisuudesta. Tapaaminen Hakaniemenrannassa klo 12.45, josta lähdemme vesibussilla kohti Korkeasaarta. Opastus alkaa klo 13.30 ja kestää 1,5 tuntia. Ilmoittautumiset 27.7. alkaen jäsentoiminnanohjaaja Marika Kråknäsille. Omavastuuosuus on 3 euroa ja se sisältää edestakaisen vesibussimatkan, pääsylipun ja opastetun kierroksen. (lisätty 30.6.2009)

Siilitien jäsentalo on suljettuna viikot 29 ja 30

Kesälomien vuoksi Siilitien jäsentalo on suljettuna kaksi viikkoa heinäkuussa. Tauko alkaa 13.7. Helmin Pasilan jäsentalo on kuitenkin auki koko kesän, joten yksin ei tarvitse olla. Pasilan talo aukeaa arkisin klo 9 ja viikonloppuisin klo 10. Siilitien jäsentalo on jälleen normaalisti avoinna maanantaina 27.7. (lisätty 3.7.2009)

Mielenterveys ja työelämä -kysely kertoo:
Monipuolinen hoito ja työyhteisön hyväksyntä mahdollistaa paluun työelämään


Mielen järkkyminen on yhä vaikea asia suomalaisessa työelämässä. Vaikka työllä on usein selkeä rooli psyykkisen sairauden synnyssä, ei työpaikalla ole sopivaa puhua mielenterveydestä. Sairastuneen selän takana kuiskutellaan, eikä selvä syrjintäkään ole tavatonta, ilmenee tuoreesta Mielenterveys ja työelämä -kyselystä. Kyselyn teettivät Mielenterveyden Keskusliitto ja Mielenterveysyhdistys HELMI ry. Kyselyyn vastasi yli 400 erilaisista mielen sairauksista kärsivää henkilöä, yli 200 työterveyslääkäriä ja lähes 200 yritysten esimiestä. Lue koko tiedote... (lisätty 11.6.2009)

Kesän HELMI-lehti ilmestyi

HELMI-lehden numero 2/2009 kolahtaa postiluukuista yhdistyksen jäsenille ja tilaajille näinä päivinä. Kesäisen lehden aiheina on mm. Edunvalvonnan teemojen pohdintaa, Tammat-näytelmän ohjaajan Annukka Öljymäen haastattelu, Tarinateltta, Ihme-savikuutio sekä paljon kirja-arvosteluja. Lisäksi lehdessä on tunnelmia Helmi-päivän juhlasta, Saukko-sarjakuva ja Helmin jäsentalojen kesän ohjelma. (lisätty 3.6.2009)

Uusin lehti ladattavissa kokonaisuudessaan pdf-tiedostona! Tästä voit ladata numeron 2/2009 kätevänä pdf-tiedostona (koko 2,2 Mt). (lisätty 5.6.2009)

Kädentaitoryhmässä tekemistä kesälläkin!

Helppo, hauska ja omaa luovuutta herättelevä askarteluryhmä kokoontuu Pasilassa kesä-heinäkuussa. Osallistujilta ei vaadita aikaisempaa askartelu- tai käsityökokemusta. Ohjaajana toimii Helmissä aikaisemminkin suosittua askarteluryhmää luotsannut Marjo-Riitta. Ryhmä kokoontuu 2.6., 9.6., 16.6., 7.7., 14.7., 21.7. ja 28.7. Pasilan jäsentalon tuvassa klo 13. Tervetuloa! (lisätty 28.5.2009)

Saurofoniaa, kevätlauluja ja hyvää mieltä Helmi-päivän juhlassa

Perinteistä Helmi-päivää vietettiin torstaina 7. toukokuuta. Aurinkoinen sää ja upeat esiintyjät vetivät Pasilan jäsentalon pihaan 60 juhlijaa. Ensiesiintymisellään kuulijat hurmannut Helmin närhet -ryhmä sai raikuvat aplodit. Erikoisen soittimensa pihapiiriin virittänyt Yrjänä Sauros sai myös upean vastaanoton. Hänen arkielämän kummallisuuksiin liittyvät tarinat saivat yleisössä hymyn huulille. Sauroksen kehittämä saurofoni-soitin kiinnosti monia. Soitin, jota kuka tahansa osaa soittaa on huippuhieno keksintö.

Katso kuvia tapahtumasta klikkaamalla ovea. (lisätty 8.5.2009)


Kesäteatteria Suomenlinnassa

Omatoimiretki kesäteatteriin 16.7. Q-teatterin Siniväriset ei säästele sanoja, aatteita eikä hamekangasta. Se on kirkas, kuriton ja moniääninen sukupolvinäytelmä vapaudesta ja rajoista. (lisää Q-teatterin sivuilta). Esitys on Suomenlinnan kesäteatterissa katetussa katsomossa. Suomenlinnaan pääsee HKL:n lautalla tai JT- Linen vesibussilla Kauppatorilta, matka ei sisälly lipun hintaan. Lipun omavastuu 12 euroa ja se on maksettava viimeistään keskiviikkona 24.6. Ilmoittautumiset 1.6 alkaen Marika Kråknäsille (yhteystiedot täällä). (lisätty 27.5.2009)

Perinteinen iltapäiväretki Mustasaareen

Perjantaina 12.6. teemme retken Mustasaareen ja nautimme luonnosta ja saaren kuuluisista korvapuusteista. Lähtö Taivallahden satamasta klo 12. Olethan ajoissa paikalla! Paluu klo 14.40 lautalla. Ilmoittautumiset jäsentoiminnanohjaajille Puhelinnumerot näet täältä. Omavastuu 2 euroa, joka on maksettava 8.6. mennessä. (lisätty 27.5.2009)

Tutustumiskäynti Uusix-verstaalle

Uusix-verstailla Kyläsaaressa valmistetaan laadukkaita ja persoonallisia pientuotteita käsityönä. Lue lisää: www.uusix.fi Lähtö Pasilan jäsentalolta klo. 26.6. klo 12.30, josta kuljemme yhdessä bussilla nro 50 Kyläsaareen (Huom! Bussimatka maksetaan itse). Tutustumiskäynti on muuten maksuton. Opastuksen jälkeen voi tehdä ostoksia Uusix-kaupassa. Ilmoittautumiset 1.6. alkaen ja 19.6. mennessä jäsentoiminnanohjaajille (yhteystiedot täällä). Mukaan mahtuu 15 jäsentä. (lisätty 27.5.2009)

Bussiretkelle vielä muutama vapaa paikka. Toimi nopeasti!

Kokopäivän bussiretki Lopelle 3.6.
Aamupala Pasilan jäsentalolla klo 8.00 - 8.45. Lähtö Pasilasta klo 9.00. Aloitamme päivän Lopella tutustumalla taiteilijakoti Villa Vesperiin taiteilijan itsensä opastuksella. Jatkamme retkeä tutustumalla Marskin Majaan ja sen tarinoihin. Marskin Majan ravintolassa nautitaan maineikas lounas noutopöydästä. Paluu Helsinkiin noin klo 16.00 (Kiasmalle). Ilmoittautumiset 11.5. alkaen jäsentoiminnanohjaajille puhelimitse Puhelinnumerot näet täältä. Omavastuu 10 euroa maksettava viim. 25.5. (lisätty 11.5.2009, päivitetty 28.5.2009)

Vuoden helmiläinen on Eeva!

Helmi-päivässä 7.5. kukitettiin perinteiseen tapaan jälleen vuoden helmiläinen. Eniten jäsenten ääniä oli saanut Eeva. Hän toimii mm. Helmin närhet-ryhmän ohjaajana ja aktiivisesti lehden avustajana sekä luo monella tapaa positiivista henkeä Helmi-yhteisössä. Kolminkertaisen eläköön-huudon jälkeen Eeva huudahti kolminkertaisen kiitoksen kaikille helmiläisille. (lisätty 8.5.2009)

HELMI-lehti nyt myös sähköisenä pdf-versiona!

Helmin edunvalvonta- ja jäsenlehti julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan verkossa. Tästä voit ladata numeron 1/2009 kätevänä pdf-tiedostona (koko 1,6 Mt). Jatkossa lehden sähköiset numerot on ladattavissa HELMI-lehden sivulta. (lisätty 16.4.2009)

Juhani Ojala: Työkyvytön -sanaa käytettävä harkiten

Mielenterveysyhdistys HELMI ry:n puheenjohtaja Juhani Ojala kiittää hallitusta lakiesityksestä, joka kohentaa työkyvyttömyyseläkkeellä olevien henkilöiden mahdollisuuksia osa-aikaisen työn vastaanottamiseen. Mielen sairauksista ja häiriöistä kuntoutuu usein monipuolisen hoidon avulla takaisin työelämään. Moni kuntoutuja olisikin halukas ottamaan vastaan osa-aikaista työtä. Lue koko tiedote ... (lisätty 14.5.2009)

Naisten avoin ryhmä "neitokerho" torstaisin Pasilassa

Neitokerho kokoontuu kevään aikana Pasilan jäsentalon Siskonkammarissa yhteensä viisi kertaa. Ensimmäinen kokoontuminen on 16.4. klo 13-14. Teemoina ovat mm. hemmotteluhetki, erilaisia luovia toimintoja, musiikkia sekä mahdollinen tutustumiskäynti ryhmän itse valitsemaan kohteeseen. Ideoita ja toiveita otetaan vastaan ryhmän aiheiksi. Ryhmän ohjaajina toimivat toimintaterapeuttiopiskelijat Tiina ja Sanna. Ryhmä on avoin, eikä ilmoittautumista tarvita. Lisätietoa jäsentoiminnanohjaajilta tai paikanpäällä opiskelijoilta. (lisätty 8.4.2009)(päivitetty 17.4.2009)

HELMI mukana Mielenterveys ja työelämä -kyselyssä

Kyselyn avulla etsitään vastauksia siihen, miten erilaiset mielen sairaudet näkyvät suomalaisilla työpaikoilla, miten työyhteisössä sairauksiin suhtaudutaan ja miten sairastuneet itse asiat kokevat. Kyselylomake on lähetetty postissa kaikille Helmin jäsenille. Lue tästä kyselyn saatekirje (pdf 130kt) Kyselyssä on mukana Helmin lisäksi Mielenterveyden keskusliitto. Kyselyyn voi vastata helposti myös internetissä. Tästä sähköiseen kyselylomakkeeseen! (lisätty 28.4.2009)

Edunvalvonnan ja vaikuttamistoiminnan työpaja tiistaina 12.5.

Työpajan kevään kolmannessa kokoontumisessa jatketaan keskustelua psyykkisesti sairaiden yhteiskunnallisesta hyväksynnästä, hyvästä kokonaisvaltaisesta hoidosta sekä työn merkityksestä. Ryhmä kokoontuu lounaan jälkeen Pasilan jäsentalon tuvassa. Työpaja toimii avoimella ajatuksella. Tule mukaan keskustelemaan tärkeistä asioista. Lue lisää ... (lisätty 11.5.2009)


HELMI ry toivottaa iloista vappua!

Oikein hauskaa ja aurinkoista vappua kaikille verkkosivujen kävijöille! Pasilan jäsentalo on avoinna joka päivä. Tukipiste päivystää vappuviikonloppuna normaalisti eli pe klo 16-20 ja la-su 10-18. Puhelinnumero on: (09) 8689 0727 (lisätty 30.4.2009)


Keväistä yhteislaulua Pasilassa vappuaattona!

Laulamme yhdessä keväisiä hyvän mielen lauluja vappuaattona 30.4. klo 10.45-11.30. Paikkana on Pasilan jäsentalon tupa. Kaikki mukaan laulamaan ja virittäytymään vapun tunnelmaan! (lisätty 24.4.2009)

Virkistävään kevätjoogaan vielä muutama paikka jäljellä

Meilahden uuteen kevätjoogaryhmään mahtuu vielä muutama. Ryhmä kokoontuu maanantaisin klo 11.10-12.40. Alkaa 27.4. ja päättyy 15.6. Hinta Helmin jäsenille on 20 euroa. Ilmottaudu pikaisesti Anna-Mari Myöhäselle(lisätty 15.6.2009)

Kevättä kohti kävellen

Nyt kaikki mukaan kuntoilemaan ja kevättä haistelemaan! Vapaamuotoinen kuntoiluryhmä starttaa Pasilan jäsentalolta keskiviikkona 1. huhtikuuta klo 10. Tunnin kuntoilulenkille voit halutessasi lainata talolta kävelysauvat. Ryhmään ei tarvita ennakkoilmoittautumista. Lisää tietoa saa Pasilan jäsentalolta. (lisätty 20.3.2009)

Pelinurkka tiistaisin Pasilassa

Pasilan jäsentalolla tutustutaan erilaisten lautapelien ja korttipelien maailmaan opiskelija Sabinan ohjaamana. Pelinurkka kokoontuu aina tiistaisin klo 12.30-14 kakkoskerroksen keittiössä. Kaikki jäsenet ovat tervetulleita mukaan! Ennakkoilmoittautumista ei tarvita. (lisätty 11.3.2009)

Hae Helmin kesälomalle! Vielä ehdit jättää hakemuksen

Lomapaikkana on viime kesän tapaan lomakoti Mäntyrinne Raumalla. Lomakoti sijaitsee meren rannalla ja tarjoaa mahdollisuuden rentoutua rauhallisessa ympäristössä luonnonläheisyydestä nauttien. Loman ajankohta on 22.-27.6., majoitus kahden hengen huoneissa. Pyydä hakukaavake jäsentoiminnanohjaaja Mari Säävälältä ja jätä hakemuksesi 20.4. mennessä. (lisätty 8.4.2009)

Kenestä vuoden helmiläinen? Osallistu äänestykseen!

Vuoden helmiläinen kukitetaan jälleen perinteiseen tapaan Helmin päivänä 7.5. Kenelle kukkaseppele tänä vuonna kuuluu? Osallistu äänestykseen jäsentaloilla tai lähetä mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen palaute(a)mielenterveyshelmi.fi (lisätty 15.4.2009)

Työpajassa keskustellaan kokonaisvaltaisesta hoidosta

Helmin vaikuttamiseen ja yhteiskunnalliseen edunvalvontatyöhön keskittyvä työpaja kokoontuu jälleen tiistaina 21.4. klo 16.30 Pasilan jäsentalon tuvassa. Tapaamisen aiheena on kokonaisvaltainen hoito ja hoitojärjestelmän kokonaisvastuun puuttuminen. Liian usein mielenterveyskuntoutuja jää hoitojärjestelmän eri osasten välimaastoon ilman, että kukaan ottaa kokonaisvastuuta. Keskustelua on herättämässä Alvi ry:n toiminnanjohtaja Jukka Suurmäki. Tervetuloa mukaan! Lue lisää ja liity sähköpostilistalle! (lisätty 7.4.2009)

Pääsiäispuuhaa Pasilassa

Laitetaan yhdessä pääsiäisruohoa ja yrttejä kasvamaan. Askarrellaan ja koristellaan samalla yhdessä talo valmiiksi pääsiäistä varten. Kokoontumiset Pasilan jäsentalon yläkerran keittiössä ti 31.3., ti 7.4 ja to 9.4. alkaen kello 10. Lisätietoa Pasilan jäsentalolta. (lisätty 20.3.2009)

Helmin närhet -lauluryhmä

Pääasia ei ole kaunis lauluääni, vaan halu käyttää sitä joko yksin tai yhdessä. Jos olet kiinnostunut laulamisesta (ja esiintymisestä), tule ihmeessä mukaan Helmin närhet -ryhmään. Kokoontumiset perjantaisin klo 12.15 Siilitien jäsentalolla. Lisätietoa antaa ja ilmoittautumisia ottaa vastaan jäsentoiminnanohjaaja Mari Säävälä. (Yhteystiedot) Kaikki mukaan! (lisätty 19.2.2009)

Kevään HELMI-lehti ilmestyi

HELMI 1/2009 on ilmestynyt. Kevään lehdessä käsitellään mm. ilmastonmuutoksen vaikutuksia ihmismieleen, kaksoisdiagnoosien kummallista asemaa hoitojärjestelmässä sekä puhutaan Helmin edunvalvonnasta ja vaikuttamistoiminnasta. Lehdessä avataan myös kauan odotettu sarjakuvakilpailu! Lehtiä on jaossa jäsentaloilla. Jäsenille lehti on tullut postissa kotiin torstaina. (lisätty 20.3.2009)

Haku tuetulle kesälomalle on käynnissä

Haku Helmin tuetulle kesälomalle on alkanut. Lomakohteena on viime kesän tapaan lomakoti Mäntyrinne Raumalla. Lomakoti sijaitsee meren rannalla ja tarjoaa mahdollisuuden viettää lomaa rauhallisessa ympäristössä luonnonläheisyydestä nauttien. Loman ajankohta on 22.-27.6. Majoitus on kahden hengen huoneissa. Loman omavastuuhinta on 60 euroa, lisäksi Helmin jäsenyys tulee olla kunnossa. Pyydä hakukaavake jäsentoiminnanohjaaja Mari Säävälältä ja jätä hakemuksesi 20.4. mennessä.

Muistutus! HELMI ry:n kevätkokous to 26.3. klo 17.30

Sääntömääräinen kevätkokous pidetään Pasilan jäsentalolla. Kaikki jäsenet ovat tervetulleita! Kokouskahvit tarjoillaan ennen kokousta klo 17 alkaen. (lisätty 26.3.2009)

Earth hour - tunti maailmalle

Maaliskuun viimeisenä lauantaina 28.3. klo 20.30-21.30 järjestetään kansainvälinen valojensammutustempaus Earth Hour. Kyseessä on WWF:n organisoima maailman suurin ilmastotapahtuma. Tapahtuman tavoitteena on saada yli miljardi ihmistä ympäri maailman sammuttamaan valonsa tunnin ajaksi. Osallistu ja osoita kantasi ilmastonmuutokseen. Lisätietoa kampanjan verkkosivuilta (lisätty 23.3.2009)

Haluatko muuttaa asioita parempaan suuntaan? - Tule mukaan työpajaan!

Helmin yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja yhdistyksen edunvalvontatyöhön keskittyvä työpaja starttasi 17. maaliskuuta Pasilan jäsentalolla. Keskustelu oli vilkasta. Työpaja on avoin Helmin jäsenille. Seuraava tapaaminen pidetään 21.4. klo 16.30. Lue lisää ... (lisätty 24.3.2009)
Edunvalvonnan työpaja starttaa maaliskuussa!

Uusi työmuoto Helmissä! Edunvalvonnan työpaja keskittyy mielenterveysväen aseman parantamiseen. Tavoitteena on herättää avointa ja raikasta keskustelua tärkeistä asioista. Työpaja toimii avoimella ajatuksella ja kaikki jäsenet ovat tervetulleita mukaan. Lue lisää! (lisätty 19.2.2009)

Tuettuja elokuvalippuja Helmistä myös kevätkaudella

Jäsentaloilla myydään myös kevätkaudella edullisia 5 euron elokuvalippuja. Liput kelpaavat rajoituksetta mihin tahansa Finnkinon näytökseen. Lippu pitää kuitenkin vaihtaa leffateatterissa paikkalippuun. Vitosen lippuja voi ostaa molemmilta jäsentaloilta. Tuettuja lippuja on jäsenellä mahdollista ostaa enintään 2 kpl/kalenterikuukausi. Lisätietoa antavat jäsentoiminnanohjaajat molemmilla jäsentaloilla. (Yhteystiedot) (lisätty 19.2.2009)

Kansainvälisiä makuja ruokakurssilla

HELMI järjestää yhteistyössä Helsingin kaupungin työväenopiston kanssa ruokakurssin yhdistyksen jäsenille. Viisi kertaa kokoontuvan kurssin teemana on kansainväliset keittiöt. Tapaamisten aikana tehdään yhdessä ateriakokonaisuus pienkeittiöissä. Kokkailun jälkeen istutaan yhteiseen pöytään ja nautitaan hyvästä ruoasta! Ryhmä kokoontuu tiistaisin klo 12.00 - 15.00 (7.4. alkaen) työväenopiston opetuskeittiössä Mäkelänkadulla. Ryhmään mahtuu 10 jäsentä ja omavastuuhinta on 10 euroa. Sitovat ilmoittautumiset 2.3. alkaen Anna-Mari Myöhäselle. (Yhteystiedot) (lisätty 19.2.2009)

Karaoke soi Pasilassa

Karaoke soi nyt myös Helmissä. Jäsentoiminnanohjaaja Marikan ohjaama HELMI-Karaoke kokoontuu joka toinen keskiviikko Pasilan jäsentalolla klo 13-15. Ensimmäinen kerta pidettiin 14.1. ja osallistujia oli mukavasti paikalla. Jännitys katosi nopeasti ja välillä innostuttiin yhteislauluunkin. Yhtä mieltä oltiin siitä, että laulaminen on hauskaa ja että laulamalla tulee hyvä mieli. Tule siis rohkeasti mukaan. (lisätty 15.1.2009)

Bussiretki Hämeenlinnaan

Helmin retkibussi suuntaa 11.3. kohti Hämeenlinnaa. Ohjelmassa on mm. opastettu kierros Hämeen linnassa. Retken omavastuuhinta on 10 euroa ja se sisältää matkat, pääsymaksut, aamiaisen ja lounaan. HUOM! Retki on täynnä! Kaikki 50 paikkaa menivät alle puolessatoista tunnissa. (lisätty 23.2. klo 10.20)(lisätty 19.2.2009)

Depressiokoulu käynnistyy jälleen

Vuonna 2008 järjestettiin Helmissä ensimmäistä kertaa masennuksen itsehoitoon keskittyvä depressiokoulu. Halukkaita osallistujia oli ryhmään enemmän kuin mukaan mahtui. Nyt depressiokoulu starttaa jälleen maaliskuussa. Opiskelijat kurssille valitaan haastattelujen perusteella. Ota yhteyttä palveluohjaaja Tiina Jakobssoniin 25.2. alkaen ja varaa aika haastatteluun (Yhteystiedot). (lisätty 19.2.2009)


Iloliikkuja-talvitapahtuma torstaina 12.2.

Mielenterveystoimijoiden yhteinen talviliikuntatapahtuma Iloliikkuja pidetään jälleen torstaina 12.2. klo 11-13. Tapahtumapaikkana on eläintarhan kenttä. Ohjelmassa on musiikkia, veryttelyä sekä mahdollisuus kokeilla eri lajeja (lumikenkäkävely, sauvakävely, pallonheitto ämpäriin sekä kolmijalkajuoksu). Myös luistelu ja hiihto on mahdollista, joten ota omat välineet mukaan. Tapahtumassa on tarjolla lounaaksi kasviskeittoa tai grillimakkaraa. (Hinta 1 euro.) Iloliikkuja on kaikille avoin ja maksuton. Tervetuloa liikkumaan! (lisätty 4.2.2009)

Tule mukaan vertaistukiryhmään!

Helmikuussa Pasilan jäsentalolla käynnistyvät vertaistukiryhmät etsivät lisää jäseniä!
Masennusta sairastavien vertaistukiryhmä
Kokoontumiset tiistaisin klo 14-15.30.
"Totuus on harhaa, vain harha on totta"- vertaistukiryhmä skitsofreniaa sairastaville
Kokoontumiset joka toinen keskiviikko klo 16.30-18.
Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Anna-Mari Myöhänen p. 8689 0726 ja 050- 405 4839 (lisätty 2.2.2009)

Iloa Liikkestä -ryhmässä vielä tilaa!

Peruutusten vuoksi Iloa Liikkeestä-ryhmässä on vielä tilaa. Ryhmässä käytetään ilmaisumuotona tanssia ja liikettä. Aikaisempaa kokemusta tanssiliikunnasta ei tarvita. Ryhmästä lisää uusimmassa HELMI-lehdessä. Ryhmä kokoontuu Kallion ala-asteella torstaisin klo 14.10-15.10 yhteensä 18 kertaa. Ensimmäinen tapaaminen on 15.1. Omavastuuhinta on 26 euroa. Ilmoittaudu pikaisesti Mari Säävälälle (09) 8689 0740. (lisätty 14.1.2009)

Lätkälippuja jaossa jäsenille!

HIFK on lahjoittanut Helmille jälleen nipun lätkälippuja kotiotteluihinsa. Lippuja on jaossa seuraaviin otteluihin: 17.1. Saipa, 20.1. Pelicans, 29.1. TPS, 2.2. Ässät ja 24.2. Ilves. Ottelut pelataan Helsingin jäähallissa. Hae oma lippusi Pasilan jäsentoiminnanohjaajilta. (lisätty 14.1.2009)

Nyt liikkumaan! Helmin liikuntaryhmissä on vielä tilaa

Jooga maanantaisin klo 11.10-12.40 Meilahden virkistyskeskuksessa. Vesivoimistelu tiistaisin klo 14.15-14.45 Kampin liikuntakeskuksessa. Liikuntaryhmä keskiviikkoisin klo 13.00-13.50 Kampissa. Keilaryhmä keskiviikkoisin klo 14.00-15.00 Ruusulankadun hallilla. Ilmoittaudu pikaisesti Anna-Mari Myöhäselle 050-405 4839 sillä paikkoja on jäljellä vain muutamia! (lisätty 2.2.2009)

HELMI-lehden avustajien kokous 20.1. klo 12.30

Tule mukaan ideoimaan HELMI-lehden maaliskuun numeroa! Lehden avustajien palaveri pidetään Pasilan jäsentalon toimistossa tiistaina 20.1. klo 12.30. Tervetuloa! (lisätty 19.1.2009)

Valon päivä masennusta vastaan

Perinteistä Valon päivää vietetään ti 3.2. Mikael Agricolan kirkossa (Tehtaankatu 23). Tapahtuma alkaa klo 16.00 kirkon kryptassa, jonka jälkeen Valon päivän Tuomasmessu kirkossa. Valon päivän tarkoituksena on taistella yhdessä masennusta vastaan. Tilaisuus on maksuton. Kaikki ovat tervetulleita!
Tilaisuuden mainos tässä (pdf-tiedosto 63kt) (lisätty 28.1.2009)