Netti-Helmin päivitys on lopetettu, koska lehti julkaistaan kokonaisuudessaan pdf-tiedostoina. Löydät lehdet oikean reunan palkista. Netti-Helmistä löytyy kuitenkin runsaasti ennen vuotta 2009 julkaistuja juttuja.

Takaisin artikkelilistaan

Ujoutta tilanteen mukaan

10.10.2008 / Juhani Weijola

Jussi oli työskennellyt pienessä hotellissa kuusi vuotta vastaanottovirkailijana. Hän tunsi tietävänsä jo kaiken työstään ja halusi vaihtelua. Väliaikainen työtodistus oli kiitettävä, erityisesti asiakaspalvelun sujuvuuden osalta, ja Jussi sai nopeasti toivomansa työpaikan julkishallinnon tietopalvelusta. Mutta sitten alkoivat vaikeudet. Jussin puhe takelteli, hän ei pystynyt säilyttämään katsekontaktia asiakkaisiin ja tunsi paniikin oireita. Syy: uudessa työpaikassa ei ollut vastaanottotiskiä, vaan asiakkaat oli kohdattava vapaassa tilassa yhtenäisellä lattialla.

Jussin tapaus on hyvä esimerkki tilanneujoudesta, jollainen voi ilmetä tietyissä ympäristöissä ja tietyllä elämänalueella mutta ei muilla. Toisena esimerkkinä voidaan mainita näyttelijät, joilla ei ole vaikeuksia selviytyä vaikeissa rooleissa vaativan yleisön edessä, mutta jotka ovat yksityiselämässään hyvinkin ujoja. Muutenkin kaikenlaiset työroolit vähentävät ujoutta, koska niissä ei tarvitse pelätä henkilökohtaista kasvojen menetystä.

Eräässä kyselyssä alle 20 prosenttia vastaajista ilmoitti, etteivät he pitäneet itseään lainkaan ujoina. Jokainen varmaan käsitti ujouden omalla tavallaan, mutta he eivät pitäneet sitä itselleen tyypillisenä ominaisuutena. Kiinnostavaa kyllä useimmat heistä myönsivät punastuneensa, tunteneensa sydämentykytystä jne. tietyissä sosiaalisissa tilanteissa. Tietyt ihmiset ja tilanteet saivat heidät siis reagoimaan tyypillisen ujon ihmisen tavoin. Tilanneujot eivät pidä itseään varsinaisesti ujoina. Henkilöt, joiden mielestä ainoastaan heidän suhteensa joihinkin tilanteisiin osoittaa ujoutta erottuvat selvästi niistä ihmisistä, jotka sanovat olevansa ujoja.

Ujo ihminen voi pelätä ihmisiä yleensä, mutta etenkin niitä ihmisiä, jotka vaikuttavat emotionaalisesti uhkaavilta. Tällaisia voivat olla täysin vieraat - muukalaiset - ja vastakkaisen sukupuolen edustajat, koska heihin voi liittyä esimerkiksi hylkäämisen pelkoa.

Ujouden olemus ja tuntomerkkejä

Ujouden olemuksesta on esitetty erilaisia tulkintoja eri koulukunnissa: * Ujouden on katsottu olevan peritty ominaisuus kuten älykkyys ja pituus (persoonallisuuspsykologian näkökulma)
* Ihmisten voi katsoa olevan ujoja, koska heillä ei ole ihmissuhteiden solmimiseen ja vaalimiseen tarvittavia sosiaalisia valmiuksia (behavioristinen näkökulma)
* Ujous on oire, tapa, jolla ihmisen sielussa riehuvat tiedostomattomat ristiriidat tulevat näkyviin (psykoanalyyttinen näkökulma)
* Yhteiskunnalliset olosuhteet synnyttävät ujoutta (sosiologian näkökulma)
* Ujous alkaa siitä, että joku kiinnittää ihmiseen nimilapun ”UJO” – ehkä ihminen itse tai toiset ihmiset (sosiaalipsykologian näkökulma).

Philip G. Zimbardo erittelee ujouden piirteitä seuraavasti: (Zimbardo 1978, 23)
* Ujon ihmisen on vaikea kohdata outoja ihmisiä, solmia pysyviä ystävyyssuhteita tai iloita uusista, miellyttävistä kokemuksista.
* Ujous estää ihmistä pitämästä kiinni oikeuksistaan ja ilmaisemasta mielipiteitään ja arvosteluitaan.
* Yksilön ujous estää muita ihmisiä näkemästä hänen myönteisiä tai vahvoja puoliaan.
* Ujous pahentaa epä-itsevarmuutta ja saa ujon ihmisen keskittymään aivan liikaa omien reaktioidensa tarkkailemiseen.
* Ujon ihmisen on vaikea ajatella selvästi ja ilmaista ajatuksiaan täsmällisesti.
* Ujouteen liittyy kaikenlaisia epämiellyttäviä tuntemuksia - masentuneisuutta, tuskaisuutta ja yksinäisyydentunteita.

Ujoutta vai masennusta?

1990-luvun lopulla alkaneen mielialalääkkeiden tehomarkkinoinnin myötä ujoja ja sosiaalisesti epävarmoja ihmisiä on alettu helposti leimata depressiivisiksi tai muuten sairaiksi. Ujot ihmiset ovat luonnollisesti hyvä kohderyhmä lääkkeiden markkinoijille, koska he eivät aina osaa pitää puoliaan eivätkä sanoa ei.

Kaikki kaipaavat elämäänsä turvallisuutta. Jos ujous estää tämän tarpeen tyydyttämisen, syntyy pettymystä, stressiä ja masennusta. Se on luonnollista, eikä sitä pidä sekoittaa depressio-nimiseen sairauteen.

Jörg Blech kertoo esimerkkejä siitä, kuinka lääketeollisuus voi käyttää mediaa keksiäkseen uuden sairauden ja hyötyäkseen ihmisten tarpeesta välttää ujoksi tai araksi leimautumista.

Vuonna 1980 yhdysvaltalaiseen DSM-sairausluetteloon lisättiin "sosiaalinen fobia", joka luokiteltiin äärimmäisen harvinaiseksi. Liikemiehet huomasivat kuitenkin oireen laajennuskelpoisuuden. Kukapa ei jännittäisi, kun on pidettävä puhe? Kuka ei kärsisi ramppikuumeesta? Sairauttahan piti tehdä tunnetuksi ja markkinoida siihen lääke..

Amerikkalaisille bussipysäkeille ilmestyi mainostauluja, jotka esittivät alakuloista nuorta miestä. "Punastut, hikoilet, vapiset - jopa hengittäminen tuntuu sinusta vaikealta. Sellaista on sosiaalinen pelokkuus" Mainoksessa ei ollut viittausta lääkevalmisteeseen eikä lääketehtaaseen, siinä tavallaan markkinoitiin vain "sairautta". Pian tunnettu PR-yhtiö julkaisi lehdistötiedotteen ja alkoi jakoi julkilausumaa, jonka mukaan sosiaalisesta pelokkuudesta "kärsii 13,3 prosenttia väestöstä". Se olisi tiedotteen mukaan kolmanneksi yleisin psykiatrinen sairaus Yhdysvalloissa masennuksen ja alkoholismin jälkeen.

Siihen saakka psykiatrit olivat lähteneet aina siitä, että vain kahta kolmea prosenttia väestöstä kiusaa tämä vaiva. Kuinka ujot olivat voineet lisääntyä niin valtavasti? Patologinen ujous lisääntyi monella miljoonalla ihmisellä pienen psykiatrisen toimikunnan päätöksestä - sen muuttaessa sosiaalisen pelokkuuden määritelmää ja sisällyttäessä taudinkuvaan häiriön yleisen alalajin sekä poistaessa siitä tiukan diagnostisen kriteerin, nimittäin "pakonomaisen välttämishalun". Siitä lähtien ujoa ihmistä saattoi nimittää sairaaksi jo siinä tapauksessa, että hänen ujoutensa aiheutti hänelle "huomattavia vaikeuksia".

Sosiaalisen pelokkuuden tunnetuksi tekeminen tuotti tulosta. Kahtena vuotena ennen "ujouslääkkeen" markkinoille tuloa Amerikan suurelle yleisölle suunnatussa mediassa oli vähemmän kuin 50 juttua sosiaalisesta pelokkuudesta. Mutta toukokuussa 1999, kun lääke sai myyntiluvan, lehdissä ja televisiossa oli satoja juttuja. Vuoden 2001 lopulla "valmiste yleistä ja sosiaalista pelokkuutta vastaan", oli noussut masennuslääkkeiden kärkijoukkoon.

Toisille ujous sopii

Jotkut näyttävät tietoisesti valinneen ujouden elämäntyylikseen, koska se sopii heille. Ujoudesta pitävät ne henkilöt, jotka viihtyvät parhaiten kirjojen tai aatteisiin, esineisiin ja luontoon liittyvien harrastusten parissa. Kirjailijat, kääntäjät, tiedemiehet, keksijät, ja tutkimusmatkailijat ovat kenties alitajuisesti hakeutuneet ammatteihinsa, koska heidän ei niissä tarvitse olla tekemisissä suurten ihmisjoukkojen kanssa. He ovat mitä suurimmassa määrin introvertteja, sisäänpäin kääntyneitä persoonallisuuksia - he todella tarvitsevat yksinäisyyttä ja omaa rauhaa. Greta Garbon tavoin he toivovat, ettei heitä häirittäisi.

Bernardo J. Carducci, joka johtaa yhdysvaltalaista Shyness Research Insitute -laitosta, tekeekin eron introverttien ja ujojen välillä. Ensin mainitut välttävät sosiaalisia tilanteita, koska eivät hyödy niistä mitään. Sitä vastoin ujot pelkäävät sosiaalisia tilanteita, ja tuntevat, että heidän täytyy välttää niitä

Vaikka monen ujon elämäntarina ja ujoudesta kerätyt tilastotiedot ovatkin masentavia, on syytä muistaa, että ujouteen liittyy myönteisiäkin puolia. Noin 10 - 20 prosenttia ujoista ilmoittaa pitävänsä olotilastaan. He ovat mielellään ujoja, koska he ovat löytäneet ujouden positiiviset puolet. Ujo ihminen vaikuttaa usein hienotunteiselta, herkältä ja syvälliseltä. Pidättyväinen ja syrjään vetäytyvä käytös takaa yksilölle oman rauhan. Tasapainoinen ujous ei estä nauttimasta yksinäisyydestä. Ujo ihminen ei häiritse toisia olemalla liian itsevarma, määräilevä, loukkaava jopa uhkaileva. Ujot ihmiset eivät halua puuttua lähimmäisensä elämään.

Ujouden etuihin kuuluu myös se, että ujo yksilö voi olla melko valikoiva ihmissuhteissaan. Ujous suo mahdollisuuden pysytellä taka-alalla, tehdä tarkkoja havaintoja kaikessa rauhassa ja vasta tämän jälkeen toimia varovaisesti ja harkitusti. Ujolle tuottaa tyydytystä myös tietoisuus siitä, ettei kukaan pidä häntä sietämättömänä, häiritsevänä tai tunkeilevana. Ujo ihminen oppii taitavasti välttämään ikäviä erimielisyyksiä ja riitoja. Tietyntyyppisille ujoille annetaan arvoa, koska heistä on kehittynyt hyviä kuuntelijoita.

Tietty anonymiteetti miellyttää ujoa. Tuntemattomuus, joukkoon sulautuminen antaa suojaa. Joukossa ujo ihminen tuntee usein vapautuvansa kaikenlaisista pakoista, kaikesta siitä, mitä hänen toisten mielestä, vanhan tavan tai jonkin ryhmän sääntöjen mukaan pitäisi tehdä.

Merkillistä kyllä ujous siis aiheuttaa toisille tuskaa ja ahdistusta, mutta toisille se saattaa olla miellyttävä keino, jonka avulla saa elää omissa oloissaan ja omalla elämäntavallaan. Kaikessa rauhassa.

Kuvat: Satu Nykopp

KIRJALLISUUTTA

Blech, Jörg (2004), Miten meistä tuli potilaita?. suom. Raija Nylander. Helsinki: WSOY.

Keltikangas-Järvinen, Liisa (1994). Hyvä itsetunto. Juva: WSOY

Zimbardo, Philip G. (1978). Ujous. Suomentanut Paula Leistén. Tampere: Kirjapaja.