Takaisin artikkelilistaan

Ilmastouhka vaikuttaa ihmismieleen

20.3.2009 / Arto Mansikkavuori

Tiedetoimittaja ja kirjailija Pasi Toiviainen jaksaa kertoa vakavat uutiset yhä uudestaan. Hän heijastaa kuvan kansalaisopiston luentosalin seinälle. "Tässä on eri tutkimuslaitosten ennusteita lämpötilan nousukehityksestä". Jyrkästi ylöspäin nousevat viivat täyttävät valkokankaan. Lähes kaikki viivat ylittävät punaisen poikkiviivan jossa lukee: vaarallisen ilmastonmuutoksen raja.

Toiviainen on kirjoittanut perusteellisen kirjan ilmastonmuutoksesta ja kiertänyt luennoimassa aiheesta ympäri Suomea. Asian vakavuus näkyy miehen kasvoilta. Maa-planeetan ilmaston lämpenemisestä ei olla enää epävarmoja. Eri tutkimustulokset poikkeavat toisistaan vain lähinnä lämpenemisvauhdin ja voimakkuuden suhteen. Yhtä mieltä ollaan nykyään myös siitä, että syyllinen tähän vaaralliseen kehitykseen on ihminen. Ilmastonmuutos on todellinen uhka.
"Nyt alkaa olla viimeiset hetket tehdä asialle jotain. Nyt on vedettävä hätäjarrusta."

Ympäristöherätys

Toiviainen ymmärsi jo kaksikymmentä vuotta sitten, että ihmiskunnan aiheuttama kuormitus on liikaa maapallolle. Hän alkoi myös voida huonosti.
"En yksinkertaisesti pystynyt nukkumaan. En kyennyt määrittelemään mikä minua oikein rassaa ja mitä minä oikein mietin. Sitten ajattelin, että kun tämä on tällaista joka yö, niin ryhdyn kirjoittamaan ajatuksiani auki."
Varsin nopeasti yöllisten muistiinpanojen avulla selvisi, että oireilun syy on maailmantilanne ja ympäristöongelmat. Hyvin nopeasti Toiviainen päätyi myös johtopäätökseen, että olo ei parane jos hän ei tee asiassa henkilökohtaista ratkaisua. Hän päätti suuntautua juuri alkaneissa opinnoissaan ekologiseen arkkitehtuuriin.
"Ajattelin silloin, että se on se mun juttu," Toiviainen muistelee Tämä ratkaisu helpotti oloa ja rauhoitti mielen monen vuoden ajaksi. Opintojen myötä kuitenkin ymmärrys rakentamisen aiheuttamasta valtavasta ympäristön kuormituksesta alkoi vaivata ja vei lopulta pohjan koko arkkitehdin uralta.
"Alkoi olla selvää, että elämässäni oli tehtävä vielä radikaalimpi ratkaisu." Arkkitehdin tutkinnon lopputyössä Toiviainen päätyy tulokseen, että maailman tila huomioiden länsimaiden kaupunkeja pitäisi alkaa ekologisoida ja rakentaminen on kokonaan lopetettava. Hän ei enää voinut ajatella työskentelevänsä rakennusten suunnittelijana ja olla tukemassa haitallista kehitystä. Alan vaihto oli väistämättä edessä.

Ympäristöuutisten virrassa

Toiviainen etsi jotain oikeasti merkityksellistä ja mielekästä työtä.
"Päädyin onnellisten sattumien kautta tekemään Ympäristöuutiset-nimistä tv-ohjelmaa."
Ympäristöuutisista Toiviainen uskoi löytäneensä vihdoin oman "jutun". Samalla unettomuus ja ahdistus hellittivät ja olo kohentui.
"Se oli minun sellainen harmonisin aika. Sain tehdä sellaista työtä josta pidin ja siellä oli hyvää porukkaa. Koin kuuluvani siihen jengiin."
Ympäristöuutisten toimitus oli Toiviaisen mukaan aitiopaikka maailman ympäristöasioiden seuraamiseen.

Kriisikokemus

2000-luvun taitteessa ilmastokysymystä ei voinut enää ohittaa. Kansainvälinen uutisvirta oli täynnä huolestuttavaa ilmaston lämpenemiseen liittyvää tietoa. Suomessakin ilmastoasioista kyllä puhuttiin, mutta raskaasti vähätellen. Toiviainen alkoi jälleen oireilla, mutta eri tavalla kuin aikaisemmin.
"Mä kuvittelin itselleni vaikka mitä sairauksia hullun lehmän taudista ja ihosyövästä alkaen." Toiviainen kertoo.
Lääkärit eivät kuitenkaan löytäneet mitään tauteja ja varsin nopeasti hän ymmärsi, että nuo tuntemukset ovatkin merkki jostain mieltä vaivaavasta asiasta.
Kyseessä oli ilmastonmuutoksen mittakaavan ja vakavuuden ymmärtäminen. "Tajusin, että oireiluni johtuu siitä, että maailman ilmastokysymys onkin paljon vakavampi asia kuin silloin 90-luvulla oli ajateltu." Toiviainen muistelee.
Toiviainen määrittelee oman ilmastoherätyksensä kriisikokemukseksi, joka laittoi elämän asiat uuteen järjestykseen. Kriisi oli ennen kaikkea heräämistä vastuuseen.
"Koin vain niin voimakkaan vastuun omasta tekemisestäni ja sen kulttuurin tekemisestä, johon minä itse kuuluun. Koin sen niin, että minä en voi elää näin ja minun täytyy yrittää tehdä toisin ja muuttaa asioita"
Kriisi ajoi Toiviaisen jo Ympäristöuutisten toimittajatyön rinnalla käynnistämään omaa dokumenttielokuvahanketta ilmastonmuutoksesta. Ympäristöuutiset lopetettiin vuonna 2002 ja Toiviainen pääsi tekemään elokuvaprojektia täysipäiväisesti. Dokumentti Venus-teoria valmistui lopulta vuonna 2004 ja se sai kansainvälisiäkin palkintoja.
Syventyminen ilmastonmuutokseen ja sen seurauksiin on leimannut Toiviaisen elämää Venus-teorian ajoista alkaen. Vuosien varrella kerääntynyt ymmärrys ja huoli maailmasta kiteytyi lopulta vuonna 2007 julkaistuun yli 400-sivuiseen kirjaan "Ilmastonmuutos. Nyt. - Muistiinpanoja maailmanlopusta." Kirjaa on pidetty ensimmäisenä suomenkielisenä helposti ymmärrettävänä perusteoksena ilmastonmuutoksesta ja sen mahdollisista vaikutuksista. Kirjaa on myyty jo yli 4500 kappaletta.

Omat ilmastoteot

Toiviainen uskoo jokaisen ihmisen pystyvän pienentämään omakohtaista ilmastovaikutustaan arjen valinnoilla. Omat ratkaisut on vain ymmärrettävä itse, jotta ne kantavat pitkälle.
"Olen ihan tietoisesti jättänyt kirjastani pois sellaiset "tee näin" -listat. Pidän tärkeämpänä sitä että ihminen joutuu itse ymmärtämään, mitä ne toimenpiteet ovat. Uskon, että se tulee paljon syvemmältä jos sen itse joutuu miettimään. Kyllä minä uskon myös, että me kaikki olemme kuulleet hirvittävän monta kertaa, mitä pitäisi tehdä."
Toiviainen korostaa, että elämme tässä yhteiskunnassa ja että olemme jokainen tämän yhteiskunnan osia. Tästä syystä me emme kykene omakohtaisilla valinnoilla täydelliseen päästöjen leikkaamiseen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei mitään kannattaisi tehdä.
Omaa kulutusta, liikkumista ja asumista järkeistämällä voi saada henkilökohtaista kuormitusta huomattavasti pienennettyä. Toiviainen väittää, että hänen hiilijalanjälkensä on huomattavasti pienempi kuin keskivertohelsinkiläisen ikäisensä miehen.
"Ei ole ollut mikään suuri uhraus elää näin, enemmänkin se on sellainen elämänasenne. Olen tehnyt omien päästöjeni osalta sen mitä voi tehdä. Suuremmat päästövähennykset edellyttävät yhteiskunnan toimenpiteitä asiassa."
Oman lapsen kasvun seuraaminen on tuonut Toiviaisen mieleen kliseisenkin ajatuksen, että miten voi katsoa omaa lastansa silmiin, jos ei ole itse tehnyt kaikkeansa asian eteen. Hän uskoo tämän ilmastokriisin kaatuvan jälkeläistemme niskaan, jos nyt ei toimita. Toiviainen arvelee "Ilmastonmuutos. Nyt." -kirjan kirjoittamisen alitajuisen motiivin olleen, että sen avulla voi säilöä jälkipolvelle oman ajattelun ja oman toiminnan pyrkimykset.



Uhkan anatomia

Ilmastoherätyksen ja kirjan kirjoittamisen jälkeen Toiviaisen mieltä on vaivannut ajoittainen riittämättömyyden tunne ja ilmastonmuutoksen uhkan konkretisoituminen. Ihmiskuntaa on vaarassa, mutta liian harva toistaiseksi ymmärtää uhkan mittakaavan.
Ilmastonmuutos ei ole muuttunut vielä ihmisten mielissä yhtä vakavaksi ja konkreettiseksi uhkaksi kuin vaikkapa kylän ulkopuolella vaaniva nälkäinen leijona. Kun ihminen tajuaa uhkan, hän tekee mitä tahansa varoittaakseen muita, suojatakseen yhteisöään, perhettään ja itseään. Myös ihmiskunta pystyy varmasti uskomattomiin saavutuksiin kun uhka muuttuu konkreettiseksi. Toiviainen vain pelkää, että silloin on liian myöhäistä enää pysäyttää lämpenemistä.
Maailmassa on paikkoja, joissa ilmastomuutos vaikuttaajo nyt konkreettisesti ihmisten elämään. Vaikka merenpinnan noususta puhutaan paljon, pahin uhka liittyy tällä hetkellä makean veden puutteeseen ja kuivuuksiin. Ihminen on Toiviaisen mukaan toistaiseksi reagoinut näihin ongelmiin etsimällä syytä jostain muualta kuin ilmastonmuutoksesta.
"Australiaa on vaivannut jo vuosia vakava kuivuus, tänä talvena siellä on ollut kaikkien aikojen helteet ja metsäpaloihin on menehtynyt parisataa ihmistä. Syyllisiksi tähän kaikkeen leimataan sitten tuhopolttajat. Miksi kansa ei syytä omaa hallitustaan, joka on toiminut välinpitämättömästi, eikä pitkään suostunut allekirjoittamaan edes Kioton ilmastosopimusta." Toiviainen ihmettelee. Vaikka tilanne on konkreettinen, ilmastonmuutos nähdään silti abstraktina uhkana.
Ilmastonmuutoksen konkreettiset uhat voivat olla vielä vuosikymmenten päässä suomalaisista.
"Ei niitä uhkia osaa sillain oikein kunnolla hahmottaa. Se on jokin sellainen kummallinen maailmanlopun pelko, joka on jotenkin hahmoton."
Ilmastonmuutoksen uhka vertautuu Toiviaisen mukaan hyvin 80-luvun kylmän sodan aikaiseen ydinsodan pelkoon.
"Se on jotenkin hallitsematon, etäinen, mutta toteutuessaan täysin katastrofaalinen."

Toivo

Maailman pelastaminen ilmastokatastrofilta tulee koko ajan vaikeammaksi. Toiviainen myöntää, että tällä hetkellä näyttää sille, että huonosti käy. Toivoa ei kuitenkaan ole vielä menetetty.
"Voi olla, että maailman ilmastojärjestelmä ei olekaan niin ankara kuin miltä se näyttää. Saattaa olla, että siellä on sitten kuitenkin jokin piilevä mekanismi, joka taistelisi lämpenemistä vastaan ja johtaisi siihen, että itseään ruokkiva lämpenemiskierre ei laukeaisikaan."
Selkeä toivoa antava signaali tulee yhteiskuntien heräämisestä toimenpiteisiin. Toiviaisen mukaan maailman valtioiden olisi tultava järkiinsä ja ryhdyttävä leikkaamaan päästöjä todenteolla. Positiivisia merkkejä on näkyvissä. Mm. USA ja Kiina ovat muuttumassa radikaalisti tässä asiassa.
"Tämä toivo kulminoituu joulukuussa Kööpenhaminassa, missä pidetään iso kansainvälinen ilmastokokous. Se tulee kyllä olemaan maapallon kohtalonkysymys, mitä siellä tapahtuu."
Tärkeä muuttuja tulevaisuuden kannalta on myös se, että bisnesmaailma on herännyt ilmastokysymykseen. Kasvihuonekaasupäästöjä vähentävän tekniikan uskotaan jo yleisesti olevan tulevaisuuden "big business".
Ihmisten yksilötason ratkaisut ovat myös merkki paremmasta ja ne antavat toivoa. Erityisesti Toiviaista on rohkaissut laaja palaute, jota hänen kirjastaan on tullut.
"Minulle on tullut paljon sellaista palautetta, että luettuaan kirjan on muuttanut maailmankatsomustaan ja oma elämä on muuttunut. Kyllä se kertoo, että jotain on saavutettu ja että muutosta on tapahtumassa."

Ihmismielen mekanismit

Toiviainen on käynnistänyt uuden kirjahankkeen, jonka työnimenä on "Ilmastouhka ja ihmismieli". Tarkoituksena on avata ihmisten ajattelun mekanismeja. On tärkeää ymmärtää, mitä ihmisten pään sisällä mahdollisesti tapahtuu vaaran uhatessa.
"Minun mielestä päättäjien pitää tiedostaa se, miten ihmisen mieli odotettavasti reagoi näihin kysymyksiin ja minkälaisia henkisiä kulttuurisia syvällisiä myllerryksiä, ajatuksia ja odotuksia tässä voi olla edessä."
Toiviainen on pohtinut myös sitä kuinka paljon epävarmalla tulevaisuudella on osuutta nykypäivän mielenterveysongelmien määrään ja ihmisten ahdistuneisuuteen.
"Olisi hyvä tietää onko esim. nuorten psyykkisellä oireilulla yhteyttä tulevaisuuden uhkiin. Nyt hyvinkin yleinen psyykkinen oireilu, depressiot ja loppuun palamiset on selitetty vain työelämän ja yhteiskunnan vaatimusten kasvulla, lisääntyneellä kiireellä ja kilpailulla."
Alitajuisesti ympäristön kannalta kestämätön kulutus ja elintaso muodostavat ristiriidan oman elämätavan ja tulevaisuuden uhkien välille. Toiviainen epäilee näiden asioiden olevan koko ajan lisääntyvä syy psyykkisille oireille ja pahoinvoinnille.

Kuvat: Jukka Kyrömies

Lähteenä on käytetty myös teosta: Pasi Toiviainen, Ilmastonmuutos. Nyt. Otava 2007

Pasi Toiviaisen blogi löytyy osoitteesta: http://ohjelmaopas.yle.fi/artikkelit/tiede/tiede-blogit/ilmastonmuutos