|   | | Nightheart | 1 / 16 |
| 05.01.2011, 22:09 | masennukseni on nyt kestänyt jo 7 vuotta, eikä tunnu loppua näkyvän. Nyt olen ollut jo 2 ja puoli vuotta sairaslomalla.
15 vuotiaasta asti olen käynyt eri terapeuteilla, johtuen siitä kun muutimme muutan kerran eri paikkakunnille.
Nyt olen käynyt puolitoista vuotta 2x viikossa terapeutilla, jonka Kela maksaa.
Käyn myös yksityisellä psykiatrilla aina kun mahdollista.
Elämä on heitellyt puolilta toiselle, mutta nyt tuntuu että olen jäänyt sille huonommalle puolelle.
Ihastuin vuosi sitten mieheen kenen kanssa ennen vietin vklp.ja Nyt asumme yhdessä, mutta elämä ei todellakaan
helpottunut miehen myötä, päinvastoin.. Mieheni on tapajuoppo, eli vklp menee alkoholin parissa, itse en haluaisi
asian olevan niin, mutta ymmärrän myös että kun on juonut ja käyttänyt aineita pitkään niin niistä ei helposti
pääse eroon, mutta ei mieheni ole yrittänyt edes vähentää juomistaan. Syksyllä hän meni liian pitkälle
käymällä minuun käsiksi, mutta silti jatkoin suhdetta hänen kanssaan. Tunnen oloni hyväksi hänen kanssaan kun
hän on selvinpäin, mutta vklp.sin pelkään että mitähän tällä kertaa tapahtuu.
Joulukuun aikana huomasin monen lapsuuden ajan kaverini ovat pistäneet välit poikki, vaikka itse yritän netissä heille
jutella ym niin ei tule vastausta. Olen kuitenkin saanut uusia kavereitani, mutta suurinosa on mieheni
pitkäaikaisia kavereita. Eroa olen miettinyt viimeisen kk ajan joka päivä, mutta pelkään yksin jäämistä.
Kaverit ovat sanoneet että aina ovat tukena jne mutta eipä hirveesti ole tuo puhelin soinut.
Jos saan toteutettua eron jossain vaiheessa, niin mitä sitten kun olen yksin kotona, eikä oikein tiedä kelle
soittaa tm. Olen aivan loppu tähän elämään, puolen vuoden aikana olen yrittänyt itsemurhaa jo 3 kertaa.
Aina jokin minut on vain pelastanut, mutta se pelastaminen on kestänyt korkeintaan pari päivää.
Sitten alkaa taas yksinäisyys ja itsesääli, onko vika minussa? Mitä teen väärin? jne
Mieheni ei ymmärrä alkuunkaan sairauttani, vaikka aina lupaa tukea, mutta kun yritän hänelle asioista
puhua ni aina tuntuu olevan väärä aika/paikka/tilanne. Itse tietenkin joudun hänen työmurheitaan kuuntelemaan,
mutta minun asiani eivät tunne häntä kiinnostavan paskan vertaa. Kuhan on ruokaa pöydässä ja kämppä siisti
ni ei tule sanomisia.
Jos vaikka sitten tätä kautta joku oikeasti ymmärtäisi tätä sairautta ja ehkä antaisi jonkinlaista vertaistukea | | Ylös |  |
| bluesman | 2 / 16 |
| 05.01.2011, 23:16 | Täällä ainakin on ihmisiä jotka ymmärtävät ja tietävät mistä masennuksessa on kysymys. Itse olen tuota omaa parisuhdetta pohtinut tuolla toisen otsikon alla ja ihmetellyt miksi ei ole voimia irrottautua siitä. Tai paremminkin miksi se toinen osapuoli ei lähde. Johonkinhan me tarvitsemme toisiamme, mutta se väkivalta jota olet joutunut kokemaan ei ole hyvä juttu. Kun kerran olet sitä joutunut kohtaamaan niin onko varma ettei se toistu. Itselläni ei ole sellaisia taipumuksia enkä voi ymmärtää sellaisia jotka ratkovat asioita väkivaltaiseksi.
Jatka kirjoittelua tänne niin saat ainakin eri näkökulmia asioihin. Hyvä kun uskalsit tulla mukaan.
Tuosta yksin jäämisestä: yksin voi olla hyvä olla, mutta ei tuntea olevansa yksinäinen. | | Ylös | |
| Metsätähti | 3 / 16 |
| 06.01.2011, 13:38 | Nightheart, sitten kun olet yksin ja ihan hirveän yksinäinen, niin sitten sinä kirjoitat tänne. Ok? Niin minäkin teen. Aina tulee vastaus, jos ei heti, niin parin päivän päästä. Ei se ole sinun vika, että olet sairas. Meille kaikille on varmaan sattunut asioita, jotka aiheuttavat pelkoja, läheisriippuvuutta yms. Mieli on saattanut unohtaa ne, kun ne on liian vaikeita. | | Ylös | |
| Nightheart | 4 / 16 |
| 06.01.2011, 14:20 | Olen tehnyt miehelleni selväksi että vielä kerran käyt käsiksi niin suhde on sitten siinä. Aina sanotaan että se on käsiksikäyjän vika, ja onha sen, mutta meidän tapauksessa kyllä osasin ärsyttää viimeiseen pisteeseen asti, mutta ei se tietenkään oikeuta päälle käymään, mutta seuraavasta kerrasta homma on poikki!
Äiti on minulle onneks sellainen tukipylväs että ilman häntä en selviäisi! aina kun jotai sattuu ja tuntuu että maailma romahtaa ni onneksi voin soittaa äidilleni mihin kellon aikaan tahansa. ja on minulla kavereita jotka tätä ymmärtävät, mutta kuitenkin rakastan miestäni todella paljon ja haluaisin hänenkin ymmärtävän. Hän on itsekin jonkinlaisesta masennuksesta kärsinyt, mutta ei kuitenkaan ymmärrä minun tilannettani.
Pelkään yksinäisyyttä enemmän kuin mitään, vaikka tiedän että minulla on kavereita jotka välittävät, mutta kun itse on tämän sairauden kanssa kuitenkin yksin, niiin toivoisi vain että joskus joku kavereista soittaisi ja kysyisi mikä on olo. Mutta harvemmin se puhelin soi.. En sitten tiedä onko kaveripiiri kaikista paras minulle, mutta uusien ystävien ja kavereiden löytäminen on todella vaikeaa. Olen uusien ihmisten kanssa hyvin varovainen ja päästän vain harvan ihmisen muutaman kerran näkemisen jälkeen lähelleni.
Mutta kun tätä helvettiä on kestänyt jo sen 7 vuotta ni tuntuu että voimat alkavat huveta, ettei jaksaisi enää olla täysi nolla ja luuseri kun on tälläinen sairaus. | | Ylös | |
| Evitu | 5 / 16 |
| 06.01.2011, 15:00 | Tervetuloa Nightheart näille sivuille. Ai että selviääkö tästä ikinä? Toni Edelmann ainakin on selvinnyt.
Katselin eilen Tv:stä hänen haastatteluaan toistamiseen http://areena.yle.fi/video/1385651 , näkyy muuten Metsätähden kotipaikkakunnalla myös. Teidän kannattaa katsoa se, myös Bluesmanin. | | Ylös | |
| Metsätähti | 6 / 16 |
| 10.03.2011, 16:21 | On taas semmoinen päivä, että mietityttää, paraneeko tästä. Nukuin päiväunet, jotenkin on huono omatunto niistäkin, sillä terapeuttini totesi, että pitäisi jo ruveta virkistymään. Toisaalta olen kai siksi sairaslomalla, että saan levätä ja parantua rauhassa - kyllä kai psykiatri patistaa töihin sitten kun olen virkistynyt. Minkäs sille voi, kun iskee sellainen väsymys, että tuntuu etteivät jalat kanna. Silloin auttaa vain päiväunet. Kunhan tästä nyt taas heräisi, hoh hoijaa. | | Ylös | |
| Pia | 7 / 16 |
| 22.07.2011, 00:11 | Kelan tilastot ovat karua kertomaa masennuspotilaista. Vuonna 2009 hoitamattoman masennuksen aiheuttamien ennenaikaisten työkyvyttömyyseläkkeiden ja sairauspäivärahojen kustannukset olivat 621 miljoonaa euroa. Samana vuonna jopa 700 000(!) suomalaista söi Kelan korvaamia psyykenlääkkeitä. Heistä 400 000 henkilöä oli masennuslääkekuurilla. Samaan aikaan Kelan harkinnavaraisena kuntoutuksena korvaamaa psykoterapiaa sai todella vaatimaton määrä ihmisä eli ainoastaan 14 700 kuntoutujaa. Se ei ole paljon se.
Ja vaikka kuntoutuspsykoterapioiden lakisääteistäminen määrää terapiaa korvattavaksi kunakin vuonna tarpeen mukaan eivät kaikki sitä todellakaan saa tai heillä ei ole varaa maksaa hoidon omavastuuosuutta.
Olen kiitollinen siitä, että olen vanhempaa sukupolvea. Silloin Kela korvasi hoidon kokonaan ja minäkin sain sitä jopa 4 vuotta ilmaiseksi. | | Ylös | |
| Kaisa | 8 / 16 |
| 22.07.2011, 13:31 | Vaikka olen vanhempaa sukupolvea niin olen joutunut maksamaan kaiken itse analyysistä lähtien. Tai kenties olen liian vanhaa polvea, jolloin ei ollut muuta psyyken hoitoa kuin suljetut sairaalat todella sairaille. | | Ylös | |
| Leyla | 9 / 16 |
| 22.07.2011, 13:53 | Mä olen pitkälti itse ja ystävien avulla joutunut kokoamaan itseni. Ihme etten jäänyt seinähulluksi pysyvästi sairaalaan. | | Ylös | |
| Pia | 10 / 16 |
22.07.2011, 15:39
Viestiä on muokattu | Saamme kaiketi onnitella itseämme ja toisiamme siitä, että olemme kuitenkin selviytyneet, vaikka elämä onkin jättänyt jälkensä. :-) | | Ylös | |
| Pia | 11 / 16 |
| 22.07.2011, 19:34 | Yrititkö,Kaisa hakea Kelasta korvausta terapiaasi? Olet saattanut olla liian hyvätuloinen tai toinen syy on se, että Kela ei korvaa psykoanalyyttistä hoitoa. Minäkin kävin kaksi vuotta analyysissä psykoterapianimikkeellä saadakseni korvauksen. | | Ylös | |
| Kaisa | 12 / 16 |
| 22.07.2011, 20:01 | Silloin ei Kela tuntunut tuntevan psykologianalyytikon analyysiä. Yritin 75 hakea veronmaksukyvyn heikkenemisestä verojen alennusta, mutta minulle sanottiin että jos on varaa analyysiin niin on varaa maksaa veroja. En saanut Kelalta edes kerran kuukaudessa ollutta psykiatrin käyntiä, jonka tarvitsin lääkkeitä varten. Siksipä asunkin edelleen vuokralla. | | Ylös | |
| Pia | 13 / 16 |
| 22.07.2011, 20:17 | Ymmärtämätöntä on ollut suhtautuminen kohdallasi. Ainakin omana aikanani psykoanalyysiin suhtauduttiin jotenkin elitistisenä ajanvietteenä, jota myöskään Kela ei ottanut korvausten piiriin. Itsekin olen käynyt eri terapioissa yhteensä n.13 vuotta, joten maksettavaa on ollut omastakin takaa, tai pikemminkin vanhempieni pussista.
Täytyy vain ajatella, että terapiasta saatu hyöty on ollut kaiken sen kustantamisen arvoista. Minun ainakin olisi käynyt paljon huonommin, jos en säännöllistä ja suhteellisen tiivistahtista hoitoa olisi saanut omalla kohdallani. | | Ylös | |
| Metsätähti | 14 / 16 |
| 28.07.2011, 21:57 | Minäkin olen joutunut käymään vanhempien pussilla. Odotellessani pääsyä korvattavaan terapiaan löysin yksityisen terapeutin, joka sopii minulle hyvin, joten päätin jäädä hänelle. Mutta jos terapia rupeaa venymään kovin pitkäksi, niin täytynee pyytää uudestaan lähete korvattavaan terapiaan. Ilmeisesti täällä Saksassa on asiat vähän paremmin, kun terapia korvataan, jos lääkäri sitä suosittelee (mutta ei siis mun terapeuttia, hän on psykoterapiaan erikoistunut luontaisterapeutti). Terapiapaikoista on pulaa, ja psykiatrien vastaanotot on ylitäysiä. Minä pääsen onneksi säännöllisesti psykiatrin vastaanotolle, sairauskassan kustannuksella. Mieheni soitti ainakin kymmenelle psykiatrille, ennen kuin löytyi yksi, joka suostui ottamaan uusia potilaita. Täällä ei ole terveyskeskusta, joten ei voi liittyä mihinkään jonoon odottamaan. | | Ylös | |
| Pia | 15 / 16 |
| 28.07.2011, 23:52 | Onko todella niin, että Saksassa joutuu ottamaan yksityisen sairausvakuutuksen päästäkseen hoitoon? Eikö siellä ole köyhillekään mitään ilmaishoitopaikkoja, kuten Usassa? Aika kovalta tuntuu näin Suomen systeemiin tottuneelle! | | Ylös | |
| Evitu | 16 / 16 |
| 29.07.2011, 12:13 | Olen iloinen, että Metsätähtikin ilmoittelee itsestään. Sulla Metsätähti lienee saksalainen mies, päättelen siitä kun luulen kirjoitustesi perusteella appivanhempiesi asuvan Saksassa. Meidänkin sukuun on tulossa saksalaista verta: puolisoni veljentyttö löysi rakkaakseen ja pian syntyvän lapsensa isäksi saksalaisen miehen. Kävivät vastikään vierailulla mökillämme. | | Ylös | |
 |